maanantai 9. toukokuuta 2016

Salpauksen raksamessupeli

Lahden Suurhallissa pidetään Raksamessut perinteisesti aina maaliskuun lopussa. Talotekniikan, kiinteistönhoidon ja talonrakennuksen oppilaat aikuis- ja nuorisopuolelta osallistuivat messuille perjantaina. Perinteisesti opettajat ovat antaneet oppilaille tehtäviä paperilla eli kysymyksiä, joihin vastaukset on pitänyt selvittää messuosastoja kiertämällä.

Itse opetan talotekniikan nuorten puolen oppilaita, joille raksamessupelin tekemistä Seppo pelialustalla alunperin suunnittelin. Kun puhuin peli-ideasta opettajainhuoneessa, muutama muukin opettaja oli pelin käyttämisestä kiinnostunut. Näin päätinkin laittaa sähköpostia kaikille alamme opettajille pelistä. Idea oli, että kaikki opettajat osallistuisivat pelin tekemiseen tekemällä peliin muutaman kysymyksen. Tämä idea toimikin hyvin, ja sain monia hyviä kysymyksiä peliin. Tämä helpotti paljon omaa työtäni, koska kysymysten laatiminen vie pelin tekemisestä suurimman osan ajasta.
Talotekniikan, kiinteistönhoidon ja talonrakennuksen opettajilla oli Raksamessuilla lauantaina VES päivä, jolloin opettajien oli tarkoitus tutustua raksamessupelin avulla pelillisyyteen.
Pelin pelaajille laadin hyvin seikkaperäisen ohjeen peliin kirjautumiseen. Tämän ohjeen lähetin kaikille opettajille, jotka halusivat käyttää peliä oppilaidensa kanssa sekä kaikille VES päivään osallistuville opettajille.
Perjantaina peliin osallistui noin 100 oppilasta. Itse hallinnoin peliä, ja olin koko päivän chatissä paikalla, jos jotain ongelmia olisi tullut. Ainut ongelma oli yhdessä kysymyksessä ollut väärä vastaus,   jonka pelin aikana korjasin.
Pelissä vastattiin tekstillä sekä kuvin. Osa oppilasjoukkueista paneutui peliin erinomaisesti ja ottivat vastauksiin hienoja kuvia. Jotkut oppilaat olivat pelanneet peliä yksin, jolloin lähes poikkeuksetta he olivat jättäneet pelin kesken. Suosittelen siis jatkossa, että opettajat ohjeistaisivat vastaavanlaisessa pelissä oppilaita pelaamaan aina joukkueena.
Pelin ennakkotiedoissa oli, että kolme parasta joukkuetta palkitaan. Palkinnot oli lahjoittanut paikallinen yritys.
VES päivällä opettajatkin olivat hienosti innostuneet pelaamaan ja ottamaan peliin upeita kuvia.

Niin opettajat kuin oppilaatkin antoivat pelistä positiivista palautetta. Vastaava peliä aion käyttää tulevaisuudessakin.

Terveisin
Anna Forsström

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti